Valmista herkullinen erikoiskahvi kotona

Herkullinen erikoiskahvi lasissa.

Kahvi on suomalaisten rakastama juoma. Moni on kuitenkin tottunut kotona kahvia nauttiessaan perinteiseen suodatinkahviin, vaikka erikoiskahvit voisivat viedä kahvihetken aivan uudelle tasolle. Erikoiskahvin takia ei todellakaan tarvitse lähteä kahvilaan tai ostaa välttämättä edes kalliita kahvilaitteita, sillä erikoiskahvi kotona onnistuu yllättävän helposti ja nopeasti. Kokeile seuraavia vinkkejä ja saatat löytää uuden suosikkikahvisi, jonka valmistaminen onnistuu helposti kotona!

Erikoiskahvi kotona onnistuu monella tavalla

Erikoisia kahveja voi valmistaa kahvipapuja, kahvinvalmistuslaitteita tai menetelmiä vaihtelemalla. Myös lisukkeet vaikuttavat kahvin makuun. Erityiseen hemmottelu- ja herkutteluhetkiin sopii etenkin suklaakahvi. Kahviin sekoitetaan ruokalusikallinen kaakaojauhetta ja lisukkeeksi tarjotaan lämmintä maitoa. Esimerkiksi kauramaito sopii siihen loistavasti. Herkullisen kahvin voi koristella kermavaahdolla. Kahvi- ja kaakaojauhetuotetta muuttamalla saa myös muutettua kahvijuomaa mitä erilaisimmiksi suklaakahvi variaatioiksi.

Jääkahvi kotona on myös helppo ja erikoinen vaihtoehto. Vahvan kahvijuoman joukkoon laitetaan maitoa, runsaasti jääpaloja ja esimerkiksi vaahterasiirappia. Maitokahvi -seos kannattaa kaataa jääpalojen päälle vasta hieman jäähtyneenä. Jääkahvin valmistamiseen sopivat etenkin keskitumman paahtoasteen kahvit. Jääkahvi tarjoaa erilaisia makuelämyksiä kahvituotetta ja lisukkeita muuttamalla. Kokeile esimerkiksi suklaakastiketta, maapähkinävoita tai kookoskermaa.

Luo oma erikoiskahvisi

Erikoiskahvin saa valmistettua hyvin monella tavalla ja hyvin monilla eri makuyhdistelmillä. Kannattaakin kokeilla rohkeasti erilaisia valmistusmenetelmiä, paahtoasteita, kahvimakuja, maitojuomia sekä muita lisukkeita löytääkseen suosikkierikoiskahvinsa. On myös hyvä muistaa, että erikoiskahvin valmistamiseen ei aina tarvita valmista reseptiä vaan yhdistelemällä ja kokeilemalla rohkeasti itse erilaisia makuelämyksiä keskenään.