Erilaiset kahvit

Suomi on yksi maista, joissa eniten juodaan kahvia maailmassa. Suomalaiset ovat erityisesti mieltyneet vaaleapaahtoiseen suodatinkahviin, ja tähän tarkoitukseen soveltuva kahvinkeitin löytyykin melkein jokaisesta kodista. Jottei kahvi olisi vain piintynyt tapa katkaista työpäivä tai piristää itsensä aamulla, haluan haastaa suomalaiset kokeilemaan rohkeasti erilaisia kahveja. Erilaiset kahvit eivät ole välttämättä vain kahvilan erikoiskahveja, vaan kaikki eri tavoin valmistetut kahvit.

Haluan tuoda erilaiset kahvit ja niiden valmistusmenetelmät tutuiksi suomalaisille ja siksi kutsunkin kaikki Juhlamokkahaasteeseen. Juhlamokka on usein se suosituin ja tunnetuin kahvimerkki Suomessa, joten siitä tämän haasteen nimi. Haluan siis kannustaa kaikkia poikkeamaan perinteisistä kahvinkeittorutiineistaan ja kokeilemaan esimerkiksi eri paahtoasteisia kahveja tavallisen vaaleapaahtoisen sijaan ja muita tapoja valmistaa kahvia kuin suodattaminen. Mikset kokeilisi valmistaa Juhlamokan vaikkapa pressopannussa?

Perinteinen suomalainen kahvikulttuuri

Kahvi saapui Suomeen 1700-luvulla Ruotsista, jonne se saapui muualta Euroopasta. Sen jälkeen kun suomalaiset pääsivät kahvin makuun, paluuta ei ole ollut, sillä suomalainen kahvikulttuuri on yksi maailman vahvimpia; ei kai muuten suomalaisia pidettäisi maailman innokkaimpina kahvinjuojina. Suomalaisille kahvihetki on melkeinpä pyhä, ja moniin tapoihin ja tapahtumiin liittyykin erottamattomasti kahvinjuonti. Työpäivään kuuluu lakisääteiset kahvitauot ja ne ovat tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Myös kutsuvieraille tarjotaan aina ensimmäisenä kahvia. Kahvit on ollut tapana keittää myös monien tärkeiden tapahtumien tai päätösten teon kunniaksi, esimerkiksi talokauppojen päätteeksi. Kahvit voidaan nauttia muuallakin kuin kotona, esimerkiksi kaverit voivat kokoontua kahvilaan työpäivän päätteeksi vaihtamaan kuulumisia, tai kahvilaan voidaan sopia ensimmäiset treffit uuden ihastuksen kanssa.

Kullakin on omat mieltymyksensä nauttia kahvinsa. Moni tykkää ottaa kahvinsa mustana suoraan pannusta ilman sen kummempia mausteita. Perinteisesti kahvi on kuitenkin maustettu sokerilla ja tilkalla maitoa tai kermaa, joskus jopa suolalla. Kahvia voi maustaa myös muilla mausteilla ja siihen on vain mielikuvitus rajana. Oletko kokeillut kahvia esimerkiksi kanelilla tai kaakaojauheella maustettuna? Jos taas lirautat kahviisi tilkan viskiä, saat kuuluisan irlantilaisen kahvidrinkin, Irish Coffeen. Suomalaisessa kahvikulttuurissa kahvi ja pulla ovat usein erottamaton parivaljakko. Kahvin kanssa on tapana nauttia jotain makeaa ja perinteisesti se on ollut kahvipulla. Mitä olisivat syntymäpäiväkutsut ilman kahvitarjoilua ja vastaleivottuja korvapuusteja? Eikä vain makean kanssa, sillä kahvi sopii mainiosti myös suolapalan lisukkeeksi.

Kahvin jauhaminen itse kannattaa

Saat erilaista kahvia jauhamalla papusi itse

Erilaiset kahvit -haasteessa olen suosittellut kokeilemaan eri paahtoasteisia kahveja. Kahvin paahtoasteen lisäksi kahvin makuun vaikuttaa myös sen tuoreus. Kokeile ostaa vastajauhettuja papuja tai jopa ostaa kahvimylly kotiisi ja jauhaa kahvisi juuri ennen sen keittämistä. Huomaat takuulla eron valmiiksi jauhetun ja vastajauhetun kahvin välillä. Moni ottaa kahvinsa maidon kanssa, joten haastaan sinut kokeilemaan myös eri maitovaihtoehtoja! Mikä sitten on hyvä kahvimaidon korvike?

Kuten mainittu, kahvin jauhaminen on hyvä keino saada kahvin makuun uusia ulottuvuuksia, mutta myös maito vaikuttaa kahvin makuun. Jos tapaat nauttia kahvisi maidon kera, ehkä tiedätkin, että mitä rasvaisempi maito, sitä enemmän se tuo kahviin makua ja pehmeyttä. Perinteinen lehmänmaito ei kuitenkaan sovi kaikille ja onneksi nykyään sille onkin monia vaihtoehtoja tarjolla aina soija-, kaura- ja mantelimaidosta riisimaitoon. Haastankin sinut kokeilemaan erilaisia maitovaihtoehtoja kahvisi kanssa, vaikka olisitkin lehmänmaidon ystävä!

Erilaiset kahvit nautintona

Suomalainen kahvikulttuuri on ainutlaatuinen, ja kahvihetket ovat suomalaisille tärkeitä päivärutiineja. Sen lisäksi, että haluan haastaa suomalaiset poikkeamaan tutuista kahvirutiineistaan ja kokeilemaan rohkeasti uudenlaisia kahvielämyksiä, pyrin blogissani kertomaan myös muista kahviin liittyvistä asioista, kuten kahvin terveyshyödyt Seuraan ahkerasti maailman kahvitrendejä ja käyn erilaisissa kahviloissa maistelemassa heidän uusimpia kahvijuomiaan. Ostan myös kotiin erilaisia kahvilaatuja ja kokeilen niitä keittelemällä itselleni kahvia erilaisin menetelmin. Näin pyrin pitämään makuhermoni ajan tasalla, jotta pystyn jakamaan vinkkejä hyvän kahvin valmistus myös blogissani.