Paulig Kädentaitajat

Juhla Mokka.
Tekijöiden kahvi.

Yhdessä tekemisessä on voimaa. Osallistu Juhla Mokka Hävikkihaasteeseen ja tee teko hävikkiruoattoman Suomen puolesta!

Paulan hävikkivinkit

Minulle opetettiin jo kotioloissa, että ruoan heittäminen pois ei ole ok. Se mitä otettiin, piti myös syödä. Tiesitkö, että me suomalaiset heitämme vuosittain roskiin n. 400 milj. kg täysin syömäkelpoista ruokaa? Tämä tarkoittaa sitä, että noin 15% tuotetusta ruoasta menee roskiin.

Tämän luvun kohtaaminen todella herätti. Suurin osa hukkaan heitetystä ruoasta tulee kotitalouksista, joka sinänsä on helpottava uutinen. Jokaisen tulisi siis miettiä, miten voimme vähentää ruokahävikkiä omassa kodissa ja omassa perheessä.

Miksi ruoan heittäminen pois on sitten huono juttu? Ruoantuotanto aiheuttaa neljäsosan vapautuvasta kasvihuonekaasupäästöistä, joka taas aiheuttaa ilmastonmuutosta. Kun heitämme näin suuren määrän ruokaa roskiin, on tämän ruoan tuotanto ollut täysin turhaa.

Kannustan jokaista lähtemään mukaan hävikkihaasteeseen ja miettimään, miten voisi omalta osaltaan vaikuttaa asiaan. Kannattaisiko ruoka valmistaa tänään siitä tuotteesta, jossa päiväys on tulossa vastaan? Voisiko ylijääneen ruoan pakastaa?

Tulen kuluvan vuoden aikana vinkkaamaan teille hyödyllisiä ideoita videon muodossa. Tässä alkuun annan hauskan idean, mitä muuta käytetyillä kahvinporoilla voi tehdä kuin käyttää niitä ruusupenkin lannoitteena?

Jos sinulta löytyy hyviä ideoita, otan niitä mielelläni vastaan!

Ystävällisin kahviterveisin

Maija

Pauligin 19. Paula

Lähteet: www.kuluttajaliitto.fi, www.mtk.fi